Ainakin olen ollut pistävinäni merkille, että jos ystäväpiirissäni useampi henkilö julkaisee saman linkin, on sata varmaa, että eniten keskustelua syntyy sen henkilön Facebook-sivulle, joka on kaikkein tunnetuin.
Joskus harvoin enemmän keskustelua syntyy sellaisen ihmisen profiilin äärelle, jonka tiedetään olevan aiheeseen erityisen perehtynyt. Hän toimii keskustelumagneettina ja laajemman sosiaalisen täpinöinnin huomiopisteenä.
Mitä ilmeisemmin kyse alkaa olla jo siitä, että ihmiset toimivat nykyään näin, koska he otaksuvat muiden toimivan näin. Sanattomat säännöt siis sanelevat, että ainoa mahdollisuus osallistua keskusteluun, ja tulla kuulluksi, on postata vastakommenttinsa julkkiksen etupihalle.
Kun useampi henkilö osallistuu saman topiikin tai meemin jakamiseen, muita jakajia viitsii enintään nopeasti tykätä, jos riittää energia - tai jos erityisen paljon valmiiksi tykkää tyypistä. Äänekkäin keskustelu käydään kuitenkin aina saman kaavan mukaan, eli statukseltaan korkeimman sivulla - varsinkin, jos hän on mielipidejohtaja, eli toimittaja, bloggaaja, poliitikko yms.
Ehkä taustalla vaikuttaa sekin, että monet tahtovat kommentoida julkkisten sivuja, koska silloin tarjoutuu mahdollisuus julkisesti näyttäytyä heidän frendinään?
Tällaisen ilmiön kohtaaminen (ja sen yhä kiihtyvä voimistuminen) on tuskastuttavaa, koska välillä käy niin, että joku kaikkien tuntema tai muuten vain erityisen menevä kaveri kaappaa sinun aloittaman aiheesi. Saat ensin ilmoituksen, että HÄN on linkittänyt sinun jakaman uutisen, joka on herättänyt vipinää, ja pian huomaat, että HÄN on myös varastanut kaikki sinun keskustelukumppanisi - ainakin, jos teillä on paljon yhteisiä ystäviä. Äsken jengi vouhkasi sinun sivullasi, mutta nyt HÄNellä on jo sata tykkäystä enemmän ja sinun on itsekin alistuttava keskustelemaan HÄNEN jalkojensa juuressa, ikään kuin hän olisi koko keskustelun alullepanija.
Vaikka ei olisi erityisen taipuvainen kateellisuuteen, niin ei tällaisen touhun edessä voi olla tuntematta vitutusta - ja nyt voin kerrankin luottaa siihen, että useimmat tietävät mistä puhun, koska melkein kaikilla on useamman sadan Faebook-kaverinsa joukossa, joka on ainakin puolijulkkis - tai ainakin enemmän julkimo kuin hän itse.
Olen melko varma siitäkin, että sosiaalisesti epäreilu meininki Facebookissa vielä reilusti pahenee, ennen kuin se kenties myöhemmin kehitettyvien kohteliaisuussääntöjen myötä paranee. Sitä ennen vielä moni ihminen ehtii julkaista sisällöltään aivan tämän nyt lukemasi kirjoituksen kanssa miltei identtisen kolumnin, ja kerää siitä huimat pisteet, koska hänellä on joka tapauksessa vähintään 100.000 valmista lukijaa.
Sosiologiassa on erikseen termi sille, kun ihmiset alkavat vahvistaa sosiaalisia ilmiöitä heti, kun he tulevat niistä tietoiseksi. (En nyt muista miksi sitä kutsuttiin. En ole itse sitä sentään keksinyt.)
Positiivisesti itseään vahvistava reflektiivisyys on sikäli tyhmää käyttäytymistä, että meidän on vaikea ainakaan aluksi kevyesti tiedottamalla muuttaa käyttäytymistä valistuksella. Aluksi ilmiöt vain vahvistuvat, kun niille keksitään sana.
Kaiken maailman "karppaukset" ja "salarakkaat" räjähtävät hetkeksi täyteen kukoistukseensa, kun sanan myötä media tarttuu hypeen. Jonkin ajan kuluttua ihmisten parempi tietoisuus ilmiöstä ja sen kääntöpuolista sitten saa heidät toimimaan viisaammin - tai ehkä keskustelu vain laantuu. Joka tapauksessa ensimmäinen reaktio lähes aina on, että tapakulttuuri sulauttaa toimintakulttuurin itseensä, ja epätoimiva käyttäytyminen omaksutaan normiksi (siis juuri merkitykessä "hiljainen hyväksyntä").
Somessa (tai muuallakin) esiintyvälle julkisuuden magnetismille on varmaan jo myöskin keksitty jossain kielessä erillinen ilmaus, joka varmaan aikaa myöten rantautuu myös Suomeen.
Sen olen oppinut, että vähemmän tunnetun ihmisen on lähes mahdotonta lanseerata uutta termiä. Sanaa vain ei hyväksytä, ennen kuin se tulee ulos jonkun riittävän karismaattisen puhujan suusta (tai kirjoittajan, kuten Jari Tervon, kynästä).
Ehdotan nyt siis julksisuuden magnetismille muutamia vaihtoehtoisia ilmiasuja, joista voitte sitten valita mieleisenne, kun ilman mitään creditointia varastatte ideani:
Someisäntä / Some-emäntä = henkilö, jonka jollain tavoin koetaan houstaavan sosiaalista tilaa, ikään kuin hän olisi aina ajokunnossa tai puhevastuussa - tai jollain tapaa omistaisi sen nurmikon, jolle kaikki ovat levittäneet piknik-vilttinsä.
Kaveerausmagneetti = Henkilö, jota kaikki tahtovat tykätä, jotta heidän nimensä näkyisi hänen postauksensa alla: "JNieminen, Urho Kekkonen ja sata muuta tykkää tästä".
Debattiapotti = Tiettyyn ammattikuntaan tai keveripiiriin vahvasti identifioituvan yhteisön luontarijohtaja tai heimonvanhin, jonka luota monet etsivät vahvistusta arvoilleen ja mielipiteilleen. Jokaisessa isommassa ja pienemmässä kuplassa on aina tiettyjä avainhenkilöitä.Parempia määritelmiä voi lukea Suomen kuvalehden vuoden 2016 uudissanojen artikkelista, kunhan se ensi vuoden lopulla ilmestyy.
(Toistaiseksi vasta Frank Martela on merkinnyt kirjaansa lähteeksi Kaikkien Asioiden Pikkujättiläisen, kun hän on käyttänyt luomaani sanastoa. Muutama muukin on poiminut kirjaansa pätkiä, mutta niissä ei ole lähdeviitteitä. En ole nyt niin vittumaisella päällä, että välittäisin... ja sitä paitsi varon larppaamasta niin paranoidia hahmoa, että se herättäisi naureskelijoiden huomiota ja toisi tänne jotain ääliöklikkailijoita.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti