Kvalifysiikka on tieteenala, joka tutkii inhimillisen tietoisuuden tuottamia vääristymiä todellisuuskokemuksessamme. Äärimmillään kvalifysiikka kykenisi kuvailemaan maan ulkopuoliselle älylle miltä tuntuu olla ihminen ja miksi ihmiset elävät niin etäällä objektiivisesta todellisuudesta.
Placebovaikutus tai lyhyemmin placebo viittaa ihmisen mielen parantaviin kykyihin, jotka ilmenevät silloin kun ihminen uskoo parantuvansa. Yleensä placebosta puhutaan uskomushoitojen yhteydessä, mutta mielestäni tämä on hieman harhaanjohtavaa.
Yhtä hyvin sana "uskomushoito" voitaisiin usein korvata sanalla toivohoito* tai rakkaushoito. Uskomushoito on sanana melko halventava, koska se sisältää ajatuksen, ettei ihmisen saama hoito ole todellista. Jos ihminen kuitenkin hoidon toimesta saa edes toivoa, eikö se kerro hoidon olevan tarpeen.
Toivohoito* olisi monin tavoin parempi sana kuvaamaan lähimmäisten tai ammattilaisten tarjoamaa huolenpitoa, joka kertoo potilaalle, että hänestä välitetään edelleen, eikä hänellä niin ollen ole oikeutta antaa periksi ja kuolla pois.
Kvalisysiikka on joiltain osin sukua fenomenologialle, mutta perustuu enemmän konkreettisiin tapausesimerkkeihin ja perustelee väitteitään tieteellisemmin. Tällä kertaa keskityn vain siihen kvalifyysiseen perusoletukseen, että placebovaikutus näkyy elämässämme muillakin tavoin. Puhun nyt vain muutamasta triviaalista ja helposti tunnistettavasta lumevaikutuksesta.
Esimerkiksi kontrastiplacebo viittaa lähihistoriamme olosuhteiden aiheuttamaan sopeutumiseen. Kun vaikkapa elämme viikon syöden pelkkää kuivaa leipää tai paastoamme, maistuu aivan tavallinen arkiruoka täysin fantastiselle. Samoin vesi maistuu sitä paremmalle mitä enemmän meillä on jano.
Royal Placebo sen sijaan luokittelee niitä fenomenologisia efektejä, jotka tuottavat elämyksellisyyttä ja tunteen luksuksesta.
Esimerkiksi ruoka-aineen silkka harvinaislaatuisuus voi saada sen maistumaan paremmalta, kun annos myydään asiakkaille harvinaisena etuoikeutena. Royal placebo voidaan saada aikaan joskus myös pelkällä hinnoittelulla. Drinkki tai ruoka-annos maistuu paremmalta, jos siitä peritään kyllin posketon korvaus.
Myös muiden ihmisten reaktioilla on merkitystä. Muiden ihastelu ja huokailu saavat viinin maistumaan erityislaatuisemmalta kuin olkapäiden kohottelu tai irvistely. Kun kyllin moni elitistinen osatekijä yhdistyy tuotteen tarjoiluun, on royal place lähes mahdotonta vastustaa.
Termin keskeisyys ei liity siihen, että mikään mitä olisin sanonut yllättäisi ketään. Käytän ilmaisua "royal placebo" vain tasoittaakseni ihmisyyttä rikkaiden ja köyhien välillä. Yleensä uskomushoidoista ja placeboista nimittäin puhutaan köyhien, sairaiden ja kouluttamattomien ihmisten yhteydessä.
Etuliite "roayl" vain kiteyttää sen, että ihmiset ovat ihmsiä huolimatta heidän säädystään. Placeboa esiintyy kaikilla elämänalueilla ja kvalifyysikkojen tehtävä on kartoittaa ihmisyyden yleiset periaatteet.
Negatiivinen solidaarisuus
Olen aiemminkin kirjoittanut "kusipäisyyden perinnöstä", mutta nyt ajattelin palata aivan ilmiökentän alkujuurille. Negatiivisella solidaarisuudella tarkoitan sellaista sosiaalista ilmiötä, jossa ihmiset huolestuvat lähimmäisistään, koska pelkäävät että näillä muutoin menisi liiankin hyvin.
Negatiivinen solidaarisuus on sosiaalinen käyttäytymistapa, jota ilmenee etenkin vähäosaisten keskuudessa. Se estää yksilöitä tehokkaasti kohottamasta yhteiskunnallista asemaansa ja voi silminnähden edistää koko ryhmän kurjuutta - vaikka toisaalta se voi myös estää ryhmää hajoamasta, jolloin yksilöt olisivat yhä alttiimpia olosuhteille.
Kyse ei ole niinkään kateudesta, vaan siitä pelosta, että läheinen ihminen alkaa viettää aikaa parempien piireissä ja unohtaa vanhat kaverinsa, koska häpeilee menneisyyttään tai tuntee, että ansaitsee parempaa.
Näiden käyttäytymistapojen alkuperä - ja eräänlainen rationaalisuus - voidaan hahmottaa peliteorioilla. Jos esimerkiksi heikossa joukkueessa joku yksilö pärjää muita paremmin, hänellä pian on edessä nousu parempaan joukkueeseen tai parempaan sarjaan.
Köyhillä ei ole mitään muuta kuin menetettävää, silloin kun joku heistä menestyy ja lähtee pois ryhmästä. Pieni kylä voi esimerkiksi kadottaa hyvän opettajan, taitavan leipurin tai ansiokkaan kunnanjohtajan, jos näiden maine kiirii liian kauaksi. Siksi pienet kyläyhteisöt saattavat piilottaa aarteensa, eli pitää ikään kuin yhteisestä sopimuksesta kynttilää vakan alla.
Varmaan olet itsekin joskus murehtinut sitä, että jos kehut kaikille ystävillesi erittäin hyvää ravintolaa, voi käydä niin, että pian joudut jonottamaan sisään, koska paikasta on tullut niin suosittu. Tämä on juuri negatiivista solidaarisuutta, jota osoitat ravintoloitsijaa kohtaan - rakastat häntä niin, että haluat pitää hänet itselläsi.
Negatiivinen solidaatisuus näkyy usein myös mustasukkaisissa parisuhteissa. Parisuhteen toinen osapuoli alkaa rajoittaa toisen elämää, koska pelkää menettävänsä hänet.
Tunnemme entuudestaan lukuisia käytännön esimerkkejä ilmiöstä, mutta peliteorioiden kautta voidaan erottaa kaksi strategiaa:
A) yletön mukavuus, joka perustuu toivoon siitä, että menestynyt muistaa saamansa ystävällisyyden ja haluaa myöhemmin auttaa vanhoja ystäviään.
B) Estää aivovuoto, eli se että parhaat yksilöt kohoavat parempiin piireihin eivätkä koskaan palaa.
Nämä kaksi stategiaa näkyvät myös köyhyyteen yhdistyvien mielikuvien suurissa eroissa. Köyhien yhteisöjä ihaillaan keskinäisestä solidaarisuudesta silloin kun ryhmässä aidosti halutaan edistää yksilöiden menestystä. Usein menestynyt henkilö myös muistaa saamansa avun, eikä hylkää vanhoja ystäviään.
Toinen stategia taas tähtää siihen, että lahjakas henkilö ei ollenkaan lähtisi pois. Hänelle saatetaan esimerkiksi kertoa kauhutarinoita suurkaupungeista ja hienostopiireistä, jottat hän ymmärtäisi jäädä tai palata synnyinseuduilleen.
Keskiluokan tai rikkaiden käyttäytyminen kantaa sisällään myös omanlaisiaan kusipäisyyden perinteitä, mutta tavoitteet ja strategiat ovat hieman erilaiset. Keskiluokkaa esimerkiksi voi painaa lahjakkaita yksilöitä alas mitättömyyteen, koska heidän välillään on keskinäistä kilpailua. Köyhät osoittavat paljon enemmän avuliaisuutta keskimääräisen kyvykkäitä ihmisiä kohtaan, koska heillä pudotuspeli ei hyödytä yhteisöä, joutuu pärjäämään vähällä. Paremmissa piireissä ryhmä voi saada aitoa kilpailuetua siitä, että hieman muita hitaampi potkitaan ulos tiimistä. Tällainen toiminta ei siis ole edes negatiivista solidaarisuutta, sillä se ei ole solidaarisuutta nähnytkään.
Negatiiviseen solidaarisuuteen liiittyy juuri se, että ihmisen asenteita pyritään sabotoimaan, koska häntä arvostetaan.
Tupakkarinki on tyypillinen pienyhteisö, jossa negatiivinen solidaarisuus kukoistaa. Kukaan ei halua kannustaa toisia lopettamaan tupakointia, koska silloin tupakkarinki pienenisi, juoruyhteidet supistuisivat ja ryhmän vaikutusvalta suuremmassa työyhteisössä heikkenisi. Näin tupakkarinkiläiset pienin elein pyrkivät korostamaan sitä kuinka vaikeaa on lopettaminen ja miten se ei oikeastaan edes kannata. Toista ei tueta henkisesti kohti terveellisempiä elämäntapoja, koska "hänen seuraansa arvostetaan".
Alkoholistien tai liikalihavien ryhmissä negatiivinen solidaarisuus voi kukoistaa samalla tavoin. Ongelman ratkaisemisen sijaan avustetaan sitä, että kaveri ei tekisi elämänmuutosta, jotta itse ei jäätäisi yksin. Rikollisten keskuudessa negatiivinen solidaarisuus suorastaan kukoistaa, koska parannuksen tekijät ovat siirtyvät niin toisenlaiseen maailmaan, että he ovat jengin näkökulmasta miltei kuolleet.
Negatiivinen solidaarisuus on hienovaraista ja usein naamioituu avuliaisuudeksi ja välittämiseksi. Ilmiön tiedostaminen voi kuitenkin ratkaisevalla tavalla auttaa ihmisiä luopumaan riippuvaisuuksistaan, kun hän huomaa ketkä häntä todella tukevat ja ketkä lähinnä vain hidastavat hänen muutosprosessiaan. Tietenkään en voi tätä varmuudella luvata, koska ilmiö on itse havaitsemani sekä nimeämäni, eikä sitä ole tutkittu tieteellisesti.
Parempi etten siis lupaa yhtään mitään.
Lopuksi: Lisää Toivohoidoista
*Yhdyssana toivohoito ei enna Googlessa tuloksia. En oikeastaan kykene ymmärtämään miten se on mahdollista. Itselleni on täysin arkista ja luontevaa luoda uusia käsitteitä omiin tarpeisiini. Oikeastaan minussa tuottaa suunnatonta ahdistusta se kuinka yksinäiseksi tunnen itseni joka kerta kun huomaan, että uudissanani ovat itse keksimiäni. Toivoisin että olisin poiminut ne jostain ja sitten ne olisivat kulkeutuneet passiivisesti muistissani ja pompanneet sieltä esiin.
Olen joskus koettanut laskea keksimieni uusien käsitteiden määrää, mutta lopetin noin 150 sanan jälkeen. Käytän niistä varmaan aktiivisesti vain 30-40:ta, joten lopuilla ei ehkä ole niin väliä. Pikkujättiläisen 400 artikkelin joukosta löytyy varmasti yli 100 termiä, joille Google ei anna muita tuloksia. Tämä on kertoo myös siitä miten vähän kirjoituksillani on vaikutusta yleiseen keskusteluun. Kenties julkaisen kirjan sitten kun yllän 500:een. Se on ehkä 50. kirjaprojektini, joka tuskin koskaan valmistuu. Sentään Pikkujättäiläisessä esitelty valintaväsymys löysi tiensä Frank Martelan kirjaan Tahdonvoiman käyttöopas.
http://tahdonvoimankayttoohje.fi/2013/09/24/paljastus-israelista-kun-tuomarin-tahdonvoima-pettaa-karsijana-on-viaton-vanki/
Martela toimii siinä suhteessa viisaammin kuin minä, että julkaisee kirjoituksensa ensin väitöskirjana tai kovakantisena teoksenaa, jolloin ne otetaan eri tavalla vakavasti.
Itse muserrun päivittäin luovuuteni alle, enkä ehdi kirjoittaa ajatuksistani kuin nopeita luonnoksia. Sitten iskee taas jokin uusi idea, joka on pakko taltioita - etenkin jos google kertoo ettei kukaan muu ole aiemmin aiheesta kirjoittanut.
Vaikka otsikossa mainitut "toivohoito", "royal placebo", "kontrastiplacebo" ja "negatiivinen solidaarisuus" eivät ole kovin hääppöisiä käsitteitä, voin puolustautua sillä että keksin ne kaikki yhden ja saman aamun aikana. Siis tänään. Juuri äsken. Oli pakko tulla koneelle ja naputella ajatukset talteen. Yleensä vain kirjoitan ideani kierrevihkoon, joita on täyttynyt kymmenittäin.
Lähes joka päivä huomaan ympärilläni muutaman sosiaalisen ilmiön ja annan niille nimen. Se on täysin sietämätöntä. Elämäni on silkkaa reflektiivisyyshelvettiä. Käytännössä tunnen itseni kuin avaruusolennoksi, joka raportoi kotiplaneetalleen, millaista elämää ihmiset viettävät.
Olisi mahdotonta ajatella että saisin valmiiksi väitöskirjan, koska ne yleensä seikkaperäisesti käsittelevät jotakin sellaista havaintoa, joita minulla on tuhansittain. Toivoisin vain että voisin olla jotenkin hyödyksi tieteelle tästä sietämättömästä häiriöstäni huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti