Erottaudu muista kirjoittamalla riimirunoja
Tällä tavoin et erottaudu, sillä kilpailuun lähetettyistä runoista ehkä jopa puolet ovat mitallisia tai sisältävät loppusointuja.
Et ehkä tiennyt asiasta, koska riimirunot harvemmin pärjäävät missään muualla paitsi MM-kisastudion julistamassa kannatushuutokilpailussa.
Myös kustantamot vastaanottavat yhä säännöllisesti käsikirjoituksia, joissa käytetään riimejä. Niitä ei julkaista, minkä seurauksena suurelle yleisölle saattaa syntyä käsitys, että riimittely olisi erittäin harvinaista ja selvin merkki omaperäisyydestä. Sitä se ei ole.
Jos kuitenkin sattuisit kirjoittamaan mitallista runoutta, perehdy asiaan siinä määrin, että kirjoitat taitavaa mitallista runoutta. Tällaista runoutta kilpailuraatien jäsenet ja kustannustoimittajat kohtaavat huomattavasti harvemmin.
Älä lue kirjoja, jotta säilyttäisit kirjoittajana ainutlaatuisen oman äänesi
Oma ääni ei tarkoita sitä, että olet ihan pihalla - tyystin tietämätön kaikkien muiden mielipiteistä ja siitä mitä maailmassa tapahtuu.
Kirjoituskilpailuihin saapuu valtavat määrät runoutta, josta heti saa sellaisen vaikutelman, ettei kirjoittaja ole juurikaan perehtynyt kirjallisuuteen. Eivät amatöörit lähde farkuissa ja kumisaappaissa tanssikilpailuihinkaan, joten miksi samaa näkee runokisoissa? Et saa lisäpisteitä siitä että olet kehittymätön.
Enemmällä lukemisellä aloittava kirjoittaja huomaisi aika nopeasti, että idea jota hän piti todella omaperäisenä, on jo aiemmin toteutettu satoja kertoja, mutta paremmin.
(Toki ongelmasta voi syyttää myös kustantamoita, joiden velvollisuus olisi haukkua pystyyn huonot kirjoittajat, mutta kaiketi he säästävät printterin mustetta, kun vastaavat yhden lauseen mittaisilla kirjeillä. )
Älä anna kenenkään lukea tekstejä, koska he varastavat sinun ideasi
Jos et saa teksteistäsi palautetta, sinun on vaikea kehittyä kirjoittajana tai valikoida tekstiesi joukosta parhaita, joihin panostaa, ennen kuin lähetät ne kilpailuun.
Mitään tekstiä ei kannata pitää valmiina, ellei toinen ihminen ole lukenut sitä. Ammattikirjailijatkin sortuvat käsikirjoitustensa raakaversioissa vaikeisiin kielikuviin tai sekaviin viittauksiin, jotka hämmentävät lukijaa. Lipsahdukset ja lapsukset poistetaan vasta editoimisen aikana.
Jos lukija sanoo, ettei ymmärtänyt tätä ja tätä kohtaa, siinä yleensä on jokin väsymyksessä tai kiireessä syntynyt ajatusvirhe. Hyvä kirjoittaja käsittelee haastavia asioita, mutta saa lukijan samaan aikaan tuntemaan itsensä älykkääksi, koska vaikea viesti välittyy niin jouheasti.
Myös toimittajien ja tutkijoiden teksteihin tehdään korjauksia ennen julkaisua. Huolellinen lukija voi muutamalla huomautuksella poistaa kohdat, joissa lukukokemus herpaantuu ja tekstistä välittyisi keskeneräinen fiilis.
Huono neuvo numero 4:
Tavoittele haastavuutta ja sovella mahdollisimman tekotaiteellisia kikkoja
On yleensä huonon kirjoittajan merkki, jos lukija turhautuu tekstin äärellä. Lisäksi korkeataiteelliset, omaperäisyyttä tavoittelevat tyylikokeilut helposti päätyvät vain toistamaan monesti nähtyjä kliseitä.
Lajin traditioon kannattaa perehtyä, ennen kuin päättää uudistaa sitä.
Koska runous on niin vaikeaa ja huonoa, koeta menestyä kirjoittamalla epärunoutta
Kilpailuun osallistutaan usein teksteillä, jotka muistuttavat enemmän tekstiviestiä tai yleisönosastokirjoitusta. Runouteen niitä yhdistää lähinnä lyhyt muoto.
Vaikka monet kuuluisat runoilijat ovat julkaisseet runoutena puhekielisiä pikku tarinoita tai arkisiä pohdiskeluja, niissä on silti käytetty huomaamattomia runokeinoja tai vähintään taidokasta kieltä. Myös näkökulma voi yllättää - ja joskus tekstistä tulee runoutta sen temaattisen suhteen tai tyylillisen ristiriidan kautta, jonka syntyy sen ja teoksen muiden runojen välille.
Kuuluisat kirjoittajat ovat myös urallaan osoittaneet oman monipuolisuutensa (kuten ne lukuisat kuvataiteilijat, joista väitetään, että he tekevät surrealistisia tauluja, koska eivät osaa maalata realistisia). Kun ammattilainen kirjoittaa helpon tekstin, se on yleensä harkittu ratkaisu. Siihen tarkoitukseen epälyyrinen ilmaisu on heidän mielestään soveltunut parhaiten.
Toki kustannustoimittajilla tai myöhemmin kriitikoilla on täysi oikeus sanoa, että kirjailija on sortunut laiskotteluun tai ylimielisyyteen ja mennyt huonompaan suuntaan. Myös kenellä tahansa lukijalla on oikeus sanoa näin, mutta hän itse voi silloin sortua älylliseen laiskuuteen.
Myös taitavat kirjoittajat aika ajoin epäonnistuvat ja vähemmän taitavat voivat puolivahingossa onnistua. Kilpailussa on vaikea kuitenkaan yltää kovin korkealle, jos runosarja ei kokonaisuutena vakuuta. Päätös harvoin perustuu yhteen hyvään runoon ja raadin jäsenet neuvottelevat suosikeistaan, tutustuen moneen kertaan finalisteihin. Eteen päin on vaikea päästä, jos ei useammalla tekstillään ilmaise hallitsevansa useampia lyriikan tehokeinoja - ja vakuuta useampaa kuin yhtä tuomaria.
Koskaan ei kannata ajatella, että kilpailisi tuomariston ennakkoluuloja vastaan. Suurin kilpailu käydään omaa egoa ja muita kirjoittajia vastaan. Heitä ei kannata aliarvioida, sillä minkä hyvänsä lähestymistavan valitsetkaan taiteellesi, löytyy satojen osallistujan joukosta joku, joka on paneutunut samaan taktiikkaan, mutta suuremmalla sydämellä.
PS.
Erityiset kiitoksen Erkka Mykkäselle, jonka aloittamasta Facebook-keskustelusta olen ammentanut oppia. Kiitokset myös keskustelijoille monista näkökulmista! Tämän kirjoituksen neuvoja voisi helposti laajentaa kymmeneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti