Lupaan, että tästä ei synny keskustelua.
Itsenäisellä bloggaajalla on melko hyvät mahdollisuudet osallistua keskusteluun, jos sellainen on käynnissä. Vaikeampaa on päättää mistä keskustellaan. Käytännössä vain muutamalla taholla on Suomessa sellainen valta.
Lööpit tarjoavat sosialiselle medialle aiheita ja otsakkeita. Jos Yle, Hesari tai vaikkapa Suomen kuvalehti määrää, että nyt me keskustelemme tästä, kansa myös keskustelee.
Kansa keskustelee vähintään siitä, että tuosta asiasta ei nyt viitsisi keskustella. Hyvä esimerkki on Nato-keskustelu, joka on kaiken aikaa käynnissä, vaikka se ei herätä keskustelua. Jollain on valta antaa henkitoreissaan olevalle aiheelle tekohengitystä.
Luetuimmat blogikirjoitukseni ovat kommentoineet jo käynnissä olevaa keskustelua.
Pelaajat ovat kokoontuneet kentälle. Syöksyn pelin tiimellykseen ja pallo ennen pitkää pomppaa minulle.
Monet kerrat olen keksinyt mielestäni mainion keskustelunaloituksen, mutta kahta Facebook-tykkäystä ja yhtä kommenttia lukuun ottamatta mitään keskustelua ei ole syntynyt.
Kokemuksen tuomalla viisaudella totean, että en voi päättää aiheitteni ajankohtaisuudesta. Siitä päättävät muut tahot. Korkeammat voimat ja ne instituutiot, joilla on vaikutusvaltaa korkeampiin voimiin.
Jos tämä blogikirjoitus olisi Hesarin pääkirjoitus, voi olla että siitä syntyisi keskustelu, edes lyhyt sellainen. Tietenkin silloin koko teksti täytyisi muotoilla toisin.
Lause "lupaan, että tästä ei synny keskustelua" kuulostaisi ovelalta provokaatiolta, eikä masentuneelta tunnustukselta, joka se tällä hetkellä lähinnä on.
Olen havahtunut siihen tosiseikkaan, että en kykene synnyttämään keskustelua. Samalla todistin vääräksi mielenkiintoisen olettamuksen, jonka mukaan keskustelua voisi syntyä aiheesta, josta ei keskustella - kuten elämä kenties on joskus aikojen alussa syntynyt suolaisessa mutalammikossa.
Olen kirjoittanut aiheista, jotka eivät ole aiheita. Olen käsitellyt tieteitä, joita ei ole olemassakaan ja viljellyt huumoria, jota ei kulttuurissamme tunneta.
Olen elänyt siinä uskossa, että kiinnostavin keskustelu käydään kielen ulkopuolella, vaihtoehdossa
D) Jotakin muuta, mitä?
Toisinaan olen herättänyt reaktioita, vain huomatakseni, että olen vahingossa ottanut kantaa ajankohtaiseen aiheeseen. Harhaillessani diskursiivisella joutomaalla eksyin keskustelevan joukkion liepeille ja joku kuuli vaimean muminani, joka oli tarkoitettu lähinnä mielikuvitusystävilleni.
Minulle esitetään kysymys: "Puhuitko Suomen Kuvalehden kansijutusta?"
Astun ulos varjosta, peitän kädellä pimeänarat silmäni ja vastaan: "Saatoin puhuakin. Kuinka niin?"
Liityn hetkeksi keskustelijoiden seuraan, kommentoin heidän näkemyksiään ja pian tunnen taas kaipuuta käsitteiden erämaahan. Siellä saan kaikessa rauhassa huutaa mielipiteeni julki, eikä kukaan vastaa.
Mikä autuus. Lupa keskustella sydämensä kyllyydestä, ilman pelkoa tulla siteeratuksi. Radikaali vapaus, jollaista Stalin ei osannut edes kuvitella. Täydellinen vapaus ilmaista tunnereaktionsa.
Minulle tulee yllätyksenä se minkä kaikki jo tietävät. Uutisotsikko ei ole uutta tietoa. Otsikon keskeisin funktio on määrittää mistä tänään puhutaan. Onko luvassa yleistä hyväntuulisuutta vai kitkeryyttä laajalla rintamalla?
Lööppi on vastine peruskoulun äidinkielenaineen tehtävänannolle. Ideaali lööppi on muotoa "Minun hiihtolomani" tai "Anne Frank - kuka laverteli?". Otsikko on heijastettu taululle piirtoheittimellä, ja kahvitunnin aikana jokaisella on lupa ilmaista oma 200 merkin mielipiteensä.
Opimme varhain mitä tarkoittaa "pysyä aiheessa", ja mitä seurauksia on sillä, jos "kirjoittaa aiheen vierestä".
Keskustelun suuruudella on outo lumoava vaikutus ihmisen. Vaikka valtakeskustelu ei enää fysikaalisella melullaan peitä alleen muita pienempiä keskusteluja, tunnemme yhä vetoa heimon suurimpaan massatihentymään. On helpoin klikata otsikkoa, jonka moni ystävä on jo jakanut.
Itsekin huomaan, kuinka iän karttuessa on yhä vaikeampaa sijoittaa aikaansa johinkin marginaaliseen. Suurella todennäköisyydellä kirjoituksesta ei keskustella, koska se on huono. Jos keskustelulle olisi syytä, Suomen Kuvalehti tarttuisi aiheeseen - sehän on median tehtävä: säästää meidän aikaamme kiinnostavien uutisten etsimiseltä.
Keskustelu on suuremmalla todennäköisyydellä vaivan arvoinen, jos muut ovat jo laittaneet sen käyntiin. Keskustelu on myös oletettavammin paremmin jäsentynyttä ja selkeää, jos sitä on käyty jo jonkin aikaa. Joku on jo ilmaissut alkukantaisen ensireaktion ja joku toinen kiirehtinyt hätiköityihin johtopäätöksiin.
Henkilö, joka löytää uuden keskustelunaiheen ja nostaa sen muiden tietoisuuteen, ei hyödy siitä taloudellisesti, ellei hän ole toimittaja.
Jos aiheesta on jo valmiiksi käyty keskustelua, voi lukea Ilta-Sanomista tiivistelmän, tutustua näkökulmiin ja lopuksi ilmaista mielipiteensä puolesta tai vastaan. Se säästää aikaa ja usein myös hermoja.
Jos siitä ei puhuta, helpompaa on vaieta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti