lauantai 1. joulukuuta 2012

Raamattu antaa vastauksen

Olen monesti ajatellut, että keskittyisin kuukauden aikana vain yhteen teemaan. Siten ehkä voisin vähentää blogini rönsyilevyyttä. Nyt vihdoin otan itseäni niskasta kiinni ja tartun haasteeseen. Olkoon joulukuu 2012 omistettu Jeesukselle!


Ei hän ole kuollut, hän nukkuu!

Skeptikoiden tulisi useammin lukea Raamattua. Olen itse lukenut läpi useampia käännöksiä Uudesta Testamentista ja aina saan valtavasti inspiraatiota.

Kirja tarjoaa moneen ateistien ja uskovaisten kiistaan hyvin selkeän vastauksen. Uuden Testamentin lukeminen nykyaikaisen tieteellisen ja psykologisen kokonaiskuvan valossa tarjoaa uskottavan todistuksen etenkin Jeesuksen elämän historiallisesta aitoudesta. Jeesuksen ihmeteot ovat uskottavia, koska useimmissa tarinoissa ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä.

Esimerkiksi Luukas 8:52:
Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu."
Vanhemmat tulevat hysteerisinä kertomaan lapsensa kuolemasta, kuten voisi pienen lapsen vanhemmista kuvitella. Jeesus lupaa tulla katsomaan lasta - ehkä siunatakseen tämän.

Jeesus koskettaa tyttöä ranteesta ja huomaa, että tällä on pulssi. Jeesus asettaa pienen peilin tytön huulille ja se sumentuu. Jeesus huudahtaa: "Ei tyttö ole kuollut. Hän nukkuu!"

Jeesus tarkoittaa juuri sitä mitä hän sanoo. Ei hän yritä huijata ketään.

Teksti kertoo kuinka Jeesus ottaa tyttöä kädestä. Tyttö ei ole kuollut, hän nukkuu.

Ihmiset menevät ihan sekaisin.
"Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi ankarasti heitä kertomasta tästä kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää."
Miten vanhemmat osaisivat kauhun vallassa tunnistaa jos oma lapsi on kuollut? Jeesuksesta voimme kuitenkin olettaa että hän oli saanut jotain korkeampaa koulutusta - kerrotaanhan apokryfikirjoissa hänen jo pienenä poikana kuunnelleen opetusta temppelissä.

Jeesus EI SANO: "Tyttö on kuollut. Nyt herätän hänet henkiin."

Jeesus sanoo: "Tyttö EI OLE kuollut, hän nukkuu", ja "antakaa hänelle syötävää".

Monet kohtaukset eivät keskity niinkään Jeesukseen kuin hänen herättämäänsä reaktioon. Raamattu on täynnä kollektiivisen hurmoksen ja ällistyksen kuvausta - ja varsinkin Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa tuntuu kuin kertoja hieman jopa naureskelisi ihmisten reaktioille.

Markuksen evankeliumi on ihmeisesti kirjoituksista varhaisin. Luukas taas myöntää, ettei kirjoittaja ole itse tavannut kristusta ja että hänen dokumenttinsa perustuu kuulopuheisiin.
Markus 6:56
Ja minne hän vain meni, kylään, kaupunkiin tai maaseudun taloon, aina ihmiset toivat sairaita aukioille ja pyysivät, että nämä saisivat edes koskettaa hänen viittansa tupsua.
Minäkin muistan kuinka David Bowie oli Helsingissä keikalla ja tungeksin yleisön edessä. Olin kateellinen, kun kaverini sai miltei kätellä supertähteä, mutta omaan tassuuni ei osunut edes hipaisua.


Placebo on sinut pelastanut!

Matteus 9:22 kertoo toisen yhtä lailla uskomattoman realistisen tarinan ihmeparantumisesta. Nainen koskettaa Jeesusta - tai hänen viittaansa - ja Jeesus kysyy kuka häntä kosketti. Nainen parantuu tai ainakin kertoo parantuneensa ja Jeesus toteaa hyvin lyhyesti:
"Uskosi on sinut parantanut."
Totta kai. Näin minäkin sanoisin. On lääketieteellinen tosiasia, että monet sairaudet ovat korvien välissä ja että lumevaikutus saa aikaan suuren osan myös nykyisten lääkkeiden tehosta.
Jeesus sanoo vain asiat niin kuin ne ovat, eihän hän ole tehnyt elettäkään naisen hyväksi vielä tässä vaiheessa. Hän voi todeta vain: "Uskosi on sinut parantanut".

Markuksen evankeliumin 5:27 kertoo samasta tapahtumasta näin:
Nainen oli kuullut Jeesuksesta ja tuli kansanjoukossa takaapäin ja koski hänen vaippaansa; hän ajatteli: "Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi".

5:34: Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi."
Tarinan taustoittaminen naisen ajatuksilla tuntuu suoraan viittaavan placebovaikutuksen tiedostamiseen. Lisäksi Jeesuksen kommentin voisi melkein tulkita moitteeksi... kylläpäs sinä helpolla paranit. Ei paljoa vaatinut.

Voi olla että naiselle kävi kuten monesti ennen tilattua hammaslääkäriaikaa käy. Toimenpide jännittää niin paljon, että oireet katoavat. Ei mulla mitään vaivoja ollutkaan, kiitos paljon, paranin jo! Hei hei!

Raamattu on aivan tulvittaan kertomuksia siitä, miten oppimattomat ihmiset reagoivat hysteerisesti, kun joutuvat tekemisiin lukeneen ja karismaattisen ihmisen kanssa. Jengi menee ihan sekaisin.

Kyseisen tarinan lause "Uskosi on sinut parantanut" on yksi yleisimmin siteeratuista lauseista - ja käytännössä sitä nykyään tulkitaan täysin anakronistisesti.

Jeesus ei voinut tarkoittaa, että naisen on pelastanut usko kristinuskon opetuksiin, koska mitään kristinuskoa ei vielä ollut - ja tarina aivan selvästi ilmaisee, että nainen ei edes ollut Jeesuksen oppilas! Hän oli vain kuullut huhuja siitä, että kylään on saapunut profeetta ja parantaja. Tarina ei mitenkään viittaa siihen millaisiin metafyysisiin käsityksiin nainen uskoi. Nainen tuskin edes tiesi millaista käsitystä Jeesus opettaa - hän vain uskoi karismaattisen parantajan kykyihin.

Kun hän sanoo tuntemattomalle naiselle "Uskosi on sinut parantanut", Jeesus ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että naisen on parantanut usko siihen, että hän paranisi - siis toisin sanoen jeesus kommentoi naisen herkkäuskoisuutta ja ihmisen taipumusta parantua, jos hän uskoo parantuvansa. Teksti sanoo sen aivan suoraan:
nainen ajatteli: "Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi".
Katkelmaa käytetään tyypillisesti vahvistamaan ihmisten käsitystä siitä, että heidän tulee uskoa kirkon opettamaan käsitykseen Jeesukseen, jos he tahtovat pelastua.

Jeesus itse tuntuu kuitenkin ilmaisseen vain sen monien lääkäreiden jakaman mielipiteen, että uskolla on suuri psykologinen voima. Myös Markuksen evankeliumin kirjoittaja kiinnittää huomion siihen, kuinka nainen suggestoi itseään (tosin tällaisen sanan käyttäminen olisi uusi anakronismi). Uskon parantava vaikutus ei kuitenkaan ole uusi löydös. Optimismin ja toiveikkuuden piristävä ja parantava vaikutus on hyvin vanhaa lääketiedettä - tai elämänfilosofiaa, miten sen ottaa.

Jeesus olisi voinut myös sanoa: "nainen, toivo on sinut pelastanut". Jeesukselle toivo oli yhtä tärkeää kuin luottamus - mutta emme lännessä kutsu ajatusjärjestelmiämme toivonnoksi vaan uskonnoksi. Kirkolle on ollut aina tärkeää se, että ihmiset uskovat oikein. Jeesukselle oli tärkeämpää se, että ihmisten elämässä on sijaa rakkaudelle, toivolle ja keskinäiselle luottamukselle, siis uskolle.

Haluan antaa myös konkreettisen esimerkin siitä, kuinka Jeesus tarkoittaa uskolla "sosiaalista järjestystä", ja osaa vitsailla ihmisten hyvänuskoisuudella:

Luukas 7:
Sotilas puhuu: "Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle ”mene”, hän menee, tai toiselle: "tule", niin hän tulee...
Jeesus hämmästyi näistä sanoista. Hän kääntyi perässään tulevan ihmisjoukon puoleen ja sanoi: ”tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa.”


Lääkärinammatin varjopuolista

Vielä kolmas esimerkki Jeesuksen puheiden järkevyydestä. Markuksen evankeliumin 9 luvussa kuvataan epileptista lasta.

Eräs mies väkijoukosta vastasi hänelle: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen." (9:17-18)
Jeesus suhtautuu tilanteeseen tyynesti.
Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?"
"Pienestä pitäen", vastasi mies"
Poika saa kohtauksen ja alkaa kouristella. Jeesus toimii jälleen rauhallisesti ja hänen rauhallisuutensa tekee suuren vaikutuksen opetuslapsiin.

Hurjinta on kuitenkin se, mihin sanoihin kertomus päättyy:
"Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella."
Jälleen kerran Jeesus puhuu täyttä totta. Hän tietää, ettei sen ajan lääketiede tunne muuta ratkaisua epilepsiaan. Me emme saa tietää paraniko poika lopullisesti. Siitä ei tekstissä esitetä väitettä. Jeesus vain rauhoittaa pojan sekä väkijoukon, sen kerran.

Lääketieteen valossa Jeesuksen sanat itse asiassa kuulostavat varsin pessimistisiltä. Tätä lajia ei saa lähtemään... muulla kuin rukouksella. Ei saa lähtemään...

Totta joka sana.

1 kommentti:

  1. Siisti teema. Jeesus ei kyllä oo mitenkään tuttu tyyppi vaikka eletäänkin kristillisessä maassa. Itekki lukenu Raamattua aina silloin tällöin. Tuohon järkevyyteen kommentoisin että välillä siisteintä on kun J tekee jotain älytöntä esim. sylkee maahan ja hieroo syljen ja maan sekituksesta parantavan voiteen ja nainen saa takaisin näkökykynsä. Kirjaimellinen luentahan herättää tietenkin vastustuksen, mutta jos tuota kyseistä kohtausta tarkastelee laajemmin ja vertauskuvallisesti niin hommat saa mielenkiintoisempia sävyjä. Ehkä näiden "supertekojen" sijaan J:n merkitys on siinä että se kuoli itsekin epäuskoisena ja huutaen ristiltä: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" En ollut aiemmin tajunnut, että kyseessähän on hyvin inhimillinen kaveri. Jos Jeesus olisi ollut "järkevä" tai rationaalinen, mitään tällaista ei olisi tapahtunut.

    VastaaPoista