lauantai 29. toukokuuta 2010

Luolattomat miehet

Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut matkaa esihistorialliselle ajalle. Ongelmana oli lähinnä se, etten hallinnut luolamiesten kieliä - eikä sen puolin kukaan muukaan.

Neuvokkuuteni ei tunne rajoja, ja niinpä keksin pian inhimillisen ratkaisun tähänkin pulmaan: lähetin edeltä pahaa-aavistamattoman partiolaisen, satunnaisen ylioppilaan, joka oli kirjoittanut ällän viidestä eri kielestä. Ojensin hänelle tulitikut, linkkuveitsen sekä rullan jeesusteippiä - ja käynnistin sitten aikakoneen.

Itse matkustin hänen perässään samoille seuduille, mutta muutamaa vuotta myöhemmäksi. Oletukseni oli, että partiopoika olisi siihen mennessä voittanut heimolaisten kunnioituksen.

Olin osittain oikeassa, apuvälineissä vain olisin voinut käyttää hieman enemmän harkintaa. Jääkauden ihmisillä tulentekotaidot olivat jo hyvin hallussa ja veitsiäkin he osasivat valmistaa luista ja piikivestä.
Vain jeesusteippi oli tehnyt luolamiehiin vaikutuksen - mutta sen avulla ylioppilas olikin nopeasti noussut liki jumalan asemaan.

Pelkäsin, että hän tuntisi jonkinlaista kaunaa, joten varmuuden vuoksi olin hakenut tulevaisuudesta kannettavan suojakentän. Se loi ympärilleni hennon, mutta katu-uskottavan hohteen.
Pääsin nopeasti juttuun tuon ajan ihmisten kanssa - ja juttuahan riitti.

Heti ensimmäiseksi minua huomautettiin siitä, ettei kivikaudella kukaan tahtonut tulla kutsutuksi "luolamieheksi."

"Luolat on luusereille", sanoi eräs teini-ikäinen pojankloppi: "Luolissa asuu vain rikollisia ja hulluja."

Ylioppilas selitti, että metsästäjä-keräilijöillä ei ollut varaa turvautua luonnon muovaamiin asumuksiin. He olivat jatkuvasti liikkeessä, ja pitivät korkeassa arvossa rakennustaitoa.

Kylän shamaani sanoi:
"Katso vaikka muutaman vuoden ikäisiä lapsia. Aivan luonnostaan he pelkäävät pimeitä luolia - ja vastaavasti heidän riemukkain harrastuksensa on rakentaa erilaisia majoja puunoksista, lehdistä, kankaista ja eläinten nahasta."

Ylioppilas selitti, että luolat ovat hyvin riskialttiita asumuksia. Niissä on kylmää ja kosteaa, joten ihminen helposti vilustuu. Jos luolaan sytyttää tulen, niin savu harvoin pääsee karkuun niin hyvin kuin ihmisen rakentamassa kodassa.

Tuntui, että olin tullut kivikautiselle luennolle. Kaikki pitivät minua idioottina ja huomasivat käsityksissäni aukkoja, joita tahtoivat oikoa. Eräs soturi selitti minulle kuin pikkulapselle:
"Luolissa on harvoin pakoreittejä, jos viholliset hyökkäävät tai jos sapelihammastiikeri tahtoo lounastaa. Maasto luolien ympärillä on kivikkoista ja tarjoaa niukasti ravintoa. Liikkuminen on rajoitettua ja hidasta.
Vuoristot usein saartavat luolia yhdestä tai useammasta suunnasta, joten käytössä oleva metsästysalue on suppeampi."

No miksi sitten luolista löytyy niin paljon esineitä ja merkkejä asumisesta?

Shamaani selitti:
"Luolat ovat pyhiä paikkoja. Niissä viipyy henkiä ja haltioita. Pysymme loitolla luolista muulloin kuin hätätapauksessa. Luolat ovat mystisiä, mutta ne eivät ole erityisen viihtyisiä paikkoja asua."

"Luoliin muuttavat usein vain epätoivoiset ihmiset", selitti ylioppilas. "Esimerkiksi sellaiset, jotka on syystä tai toisesta karkotettu heimosta."
"Ja se että luolista löytyy esineitä, todistaa vain, että elämän merkit säilyvät paremmin luolissa, koska siellä ne eivät ole sään armoilla."
"Ihminen ei olisi koskaan voinut kansoittaa koko planeettaa vain siirtymällä luolasta luolaan."

Shamaani täydensi:
"Jos linnut ja majavat osaavat rakentaa itselleen asumuksia, niin miksi eivät myös ihmiset."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti